Isoenoni Jallu-pappa oli ammatiltaan huonekalupuuseppä. Hänen tekemiään keinustooleja on kotikylässäni varmasti joka huushollissa. Suurin osa niistä on sellaisia pelkistettyjä ja käytännöllisiä, ilman turhia krumeluuneja. Kuulemani mukaan vähän koristeellisempia kahdenistuttavia keinustooleja Jallu-pappa teki vain viisi kappaletta. Kotonani oli yksi niistä. Muistan, että setäni Jaakko istui siinä aina keskiviikkoiltaisin, kun hän tuli meille saunomaan ja parantamaan maailmaa isän kanssa. Me lapsetkin renkuttiin siinä tämän tuosta. Jonain päivänä tooli sanoi sitten sopimuksen irti, jalka katkesi, pari selkänojan pienaakin rytisi ja keinutteluvehje joutui raajarikkona evakkoon navetan vintille. Siellä se lojui vuosia unohdettuna. Vuonna 1982 tuleva appiukkoni hankki meille kesämökin, vanhan pienen mummonmökin, jota aloimme innolla laittaa kuntoon. Sinne piti myös huonekaluja saada. Muistin vanhan kaunismuotoisen keinustoolin ja kysyin isältä, eikö sitä mitenkään saisi vielä kuntoon. Joutilaana, käsistään kätevänä eläkeläisvaarina isä innostui ajatuksesta ja alkoi koppuloida keinustoolia kasaan. Tarvikkeita veimme sitä mukaa kun Vaari tarvitsi. Lopulta mökkimme keittiössä seisoi upea, tyylikkään 80-luvun vaaleanruskeaksi maalattu keinustooli. Nyt ajatellen väri muistutti lähinnä Turun kaupunkia halkovan Aurajoen väriä. Joka tapauksessa keinustooli kiikutti perheenjäseniäni pitkään. Aiemmassa kodissani se joutui lopulta tilanpuutteen vuoksi ulkovarastoon säilytykseen, mikä kävi kyllä järkeni päälle. Kun suunnittelin muuttoa nykyiseen kotiini, keinustooli oli ensimmäisenä mukaanottolistallani. Niinpä otin keinun käsittelyyn keväällä, puhdistin sen vanhoista väreistä ja maalasin uudelleen lähestulkoon saman väriseksi kuin mitä se on ollut lapsuudessani. Punaiseksi.

Tyynyn ompelin kankaasta joka tarttui mukaani jokunen vuosi sitten Åhlensin tavaratalosta Tukholmasta. Niin kivan näköinen kangas, että pakko oli ostaa, vaikken yhtään tiennyt mitä tarkoitusta varten. Tilkkuilijoiden tapaan otin sitä puoli metriä. Varastooni oli jostain myös johkaantunut pitkulainen sisätyyny, jonka huomasin olevan passelin kokoinen keinustooliin. Aikas mukavia kiemuroita siihen osui.

Keinustoolin taakse seinälle sovitin vielä kymmenen vuotta sitten tekemäni tilkkutyön "Keskitalven kuulumisia".  Tämmöinen iloisenpunainen nurkkaus niistä sitten syntyi. Tai oikeastaan se ei ole mikään nurkkaus. Kuva on ihan keskeltä olohuonettani :)

Serkkuni, Jallu-papan tyttärentytär on aina himoinnut keinustooliani itselleen, hän kun ei semmoista ole saanut. Isolla rahallakaan en sitä hänelle anna. Vaan jos minusta aika jättää ennen häntä, saa hän tämän perinnöksi. Muuten keinustooli menee normaalia rataa Tyttärelle tai Pojalle, kummalle arpa toolin heittää. - Nonni, tulipahan kirjoitettua vähän tässä testamenttiakin :)

Patterin putket ovat varsin hyödylliset kapineet, varsinkin talvipakkasilla, kun ulkoa kylmyys hankkii valloittaa kämpän. Silloin ne urheina kuljettavat lämpöä ihmisten koteihin ja estävät monta paleltumavammaa ja vilustumista. Vaan kovinkaan kaksisen näköisiä mokomat putket eivät ole. Keittiössäni nämä lämmitysvälineet ovat ikkunaseinällä varsin näkyvällä paikalla. Niille piti tehdä jotain. Siispä aikani pähkäiltyäni sidoin putkiin pari vuotta sitten pistelemäni neulahuovutuksen. Vaan kun sen mitta ei ihan riittänyt, lisäsin sen yläpuolelle vanhan pienen kakkuvuoan. Sen olin saanut joskus anopilta, mutta pienien kolojensa takia vuoka oli jäänyt vähälle käytölle. Näin se sai elämälleen uuden funktion (jestas kun hiano sana) ja teelmys yltää nyt verhon kappaan saakka ja ohjaa katsojan ajatukset pois putkista johonkin muuhun. Esimerkiksi vaikka siihen, että miksi ihmeessä emäntä on virittänyt tuommoisia hökötyksiä näkyville.

Tilateokselle piti tietenkin keksiä nimikin. Vaan se ei ollutkaan ihan helppoa. Kun tässä nyt putkia kaunistetaan ympäristöönsä paremmin sopivaksi, niin onko tämä nyt sitten sosiaalistamista vai sopeuttamista vai mitä?

Entinen Kattini ottaa kuulemma parhaillaan mittaa uudesta perheenjäsenestä eli edesmenneen Appiukon kissasta. Uusi kissa on itse asiassa hänen isoveljensä ja oikeasti ainakin puolet rotevampi kuin Katti, mutta silti menee ärhäkkää pikkusiskoaan karkuun, kun tämä vähän sihahtaa. Velikatti-parka, naiset ovat sitten kamalia ;)

Minäkin olen päässyt tutustumaan naapurin kissaan. Niitä hiippailee itse asiassa neljä erilaista viiksiniekkaa pihalla, mutta en ole ihan varma ovatko kaikki samaa perhettä. Heistä vanhimman ja pulskemman Kollin kanssa olen päässyt oikein puheväleihin ja olen saanut kunnian krapsuttaakin. Eilen viimeksi keskustelimme halki päivänpolttavat poliittiset kysymykset.

Koska kunnioitan suuresti tätä vanhaa herraa ja hänen hoviaan, en aio omaa eläväistä kissa itselleni hankkia. Kissamaisia kavereita tuntuu silti löytyvän minultakin. Tämän kissaneidon toin Pekingistä pienestä taideputiikista. Tavallisuudesta poiketen hinnasta ei saanut tingattua yhtään, joten uskon, että tämä ihan varmaan on oikeeta tairetta. Kuten kuvasta näkyy, hän kyllä tietää olevansa aika nätti. Pikkusen on semmosta rinsessan vikaa, tjuuh.

Tämän puukissan, samoin kuin kaksoisveljensä toin samasta puulelutehtaasta Eestinmaalta kuin edellisen postauksen possukankin. Veljesten tärkeänä tehtävänä on valppaasti seurata kirjahyllyn tapahtumia ja valvoa, etteivät kirjat pääse koikkelehtimaan siellä miten sattuu.

Tämä kissanpoika katseli villisti ympärilleen lähikaupungin kukkakaupassa. Hypähti sitten kukkien mukana autooni alkukesästä ja jäi minulle vahtikissaksi kuistille ja nyttemmin terassille. Aika villisti silmät vielä pyörivät päässä, mutta pikkuisen jo tuntuu rauhoittuneen, kun naapurin kissoihin on alkanut tutustua. Kovasti tykkää ulkokissan vapaasta ja jännittävästä elämästä. Kunhan ei tarvitse vesisateessa seikkailla.

Tämä on koko kattilaumani vanhin ja viisain ja siksi myös johtajakissa. Hän on aito Kitukrännin katt Vanhasta Raumasta. Hän on jo parikymmentä vuotta vanha rouvasihminen, lapset ja lapsenlapset ja mitä niitä onkaan, kaikki maailman tuulissa. Hän viettää rattoisia eläkepäiviään toimimalla terassin oventopparina. Talveksi hän ilmoitti tulevansa patterin viereen olohuoneeseen. Pitääpä väsätä rouvalle siihen mukava peti.

Sitten on vielä... jaa mutta tämä ei olekaan kissa, vaan itse herra Konnuus, Tyttären värkkäämä vahti Verstaallani. Hän pääsi vihdoin tänään omalle paikalleen työhuoneeni ikkunalaudalle tarkkailemaan käsitöitteni edistymistä. Sopiva homma tämmöiselle rauhalliselle kaverille.

Tänään vihdoin tyhjenivät uuden kotini asuintilat muuttolaatikoista. Tuntuu varsin mukavalta.

uudessa kodissa olen asunut. Tavarat kulkeutuvat pikkuhiljaa paikoilleen. Näin viikonloppuisin pitää tehdä vähän isompi rykäys tavaroiden laittelua, jotta kämppä olisi edes joltisessakin kunnossa, kun tupaantuliaiskausi alkaa. Vaan melkoisen tapahtumarikas vuosi ja kesä opiskeluineen, eroineen, kaksine muuttoineen, yo-juhlineen ja hautajaisineen meinaa viedä uusiosinkusta mehut. Kaiken lisäksi päätin ottaa uudelleen käyttöön alkuperäisen sukunimeni ja sekin on vaatinut omat kommervenkkinsä. Vaan tänään olen saanut vihdoin kolmannen huoneen kuntoon uudessa kodissani. Keittiön ja olohuoneen jälkeen tänään putsaantui muuttolaatikoista peräkamari, eli huone, jossa nytkin näpyttelen. Vaan verhoja ei tähän huoneeseen tule. Täällä nimittäin kutkuttaa mieltä ikkunan edessä aivan toisenlainen tunnelman pehmennin. Virolaisesta puulelutehtaasta hankittu.

Tämän possukaisen mukana ajatukset lentelevät sekaisen ja väsyneen muuttajan päässä ihan minne sattuu...

Älkää surko sitä, että hän on kuollut, iloitkaa siitä, että hän on elänyt.